1. Yrittäjä – etsi ja löydä neuvoja internetistä

    19 September, 2011 by Katja

    Nimeni on Katja ja työskentelen Visma Avendossa pääasiassa markkinoinnin parissa. Toisinaan ojennan auttavaa kättäni myös myyntiin sekä hallintoon. Olen ollut ohjelmistoalalla pian 12 vuotta, eli tammikuussa vuonna 2000 alkanut määräaikainen vuoden mittainen pesti on hieman venähtänyt. Mutta mikäpäs tässä, kun työ on mielekästä sekä vaihtelevaa ja ympärille olen saanut huippukivat työkaverit!

    Minua on aina kiinnostanut yrittäjyys. Olen jopa itse jossain vaiheessa elämää ollut tilanteessa, jossa mietitään liikeideaa, rahoitussuunnitelmaa ja muita yrityksen perustamiseen liittyviä kysymyksiä. Tuolloin yrittäjyys jäi vain haaveeksi, mutta mistäpäs sitä tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

    Yrittäjäksi aikova löytää loputtoman määrän viisaita ja vähemmän viisaita neuvoja internetistä. Keräsin alla olevaan listaan muutaman käyttökelpoisen ja hyväksi havaitun linkin:

    Yrittäjät24.fi

    Yrityswiki

    TE-toimiston yrittäjyyspalvelu

    Suomen Yrittäjät

    Yrittäjälinja

    Uusyrityskeskus

    Onko sinulla tiedossa jokin nettisivusto, josta voisi olla pienyrittäjälle tai uutta yritystä perustavalle hyötyä? Lisää linkki tämän blogin kommenttiosioon – laitetaan vinkit kiertoon!


  2. Työmotivaatio

    1 September, 2011 by Katja

    Niin siinä taas kävi: kauan ja hartaasti odotettu kesäloma alkaa olla vietettynä myös viimeisillä lomailijoilla. Millä mielellä sinä palasit lomiltasi? Oletko levännyt ja täynnä uutta tarmoa ja energiaa? Kävikö kenties niin, että et lainkaan saanut lomavaihdetta päälle, vaan päivät kuluivat ehkä sähköpostia seuraillen ja työpuheluihin vastaillen? Vai menikö tämä(kin) kesä täysin töiden merkeissä?

    Työhön motivoitunut henkilö on aikaansaava ja energinen. Wikipedia määrittelee työmotivaation koostuvan useista eri asioista, kuten esimerkiksi työntekijän omasta persoonallisuudesta, työn ominaisuuksista, etenemisestä ja työssä kehittymisestä, taloudellisista tekijöistä, sosiaalisista palkkioista sekä työilmapiiristä. Mistä sinä ammennat työmotivaatiosi?

    Wikipedian artikkeli avautuu sinulle seuraavasta linkistä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6motivaatio

    Energistä syksyä!