1. Liian kallis joululahja kiinnostaa verottajaa

    30 November, 2011 by Katja

    Työnantaja voi muistaa työntekijäänsä joululahjalla, kunhan se on arvoltaan vähäinen esinelahja (esim. ruokakori ja joulukinkku luetaan myös esinelahjoiksi). Lahjakortti ja muut rahaan verrattavissa olevat suoritukset katsotaan veronalaiseksi palkaksi. Työnantajan antama lahja voi olla enintään 100 euron arvoinen, jolloin siitä ei tarvitse maksaa veroa.

    Työnantaja voi vähentää verotuksessa työntekijöilleen hankkimasta lahjasta koituneet kulut, mutta arvonlisäverovähennykseen hankinta ei oikeuta.

    Lue lisää aiheesta Veronmaksajain Keskusliiton sivulta klikkaamalla tähän.


  2. Yrittäjä, tunnista uupumisen merkit

    23 November, 2011 by Katja

    Elämme parhaillaan vuoden pimeintä aikaa. Useilla meistä valon puute aiheuttaa lähes jatkuvaa väsymystilaa, puhti on poissa ja energiataso alhainen. Töissä pitäisi suoriutua parhaalla mahdollisella tavalla, kotona huomiota tulisi jakaa perheenjäsenille ja vapaa-aikana saattaa olla harrastus, joka vaatii aktiivisen läsnäolon. Mistä sitten erottaa, onko kyseessä pimeän ajan aiheuttama väsymys vai työuupumus?

    Pimeään aikaan liittyvä väsymystila tulee yleensä samaan aikaan vuosittain ja on ohimenevä ilmiö. Mikäli olet jo pidempään kokenut seuraavia oireita:

    - väsymystä joka ei hellitä edes vapaa-aikana levolla
    - kyyninen suhtautuminen asiakkaisiin tai epäily oman työn merkityksellisyydestä
    - alentunut ammatillinen itsetunto
    - yleisiä stressioireita (esim. levottomuuden ja/tai ahdistuneisuuden tunne, päänsärky,
    ylävatsavaivat sekä unettomuus)

    …saattaa kyseessä olla työuupumus, joka on hyvin vakavasti otettava asia. Hoitamattomana työuupumus voi aiheuttaa jopa usean kuukauden sairausloman.

    Huolehdi itsestäsi ja tunnista työuupumus ajoissa! Lisätietoa aiheesta löydät mm. Terveyskirjastosta klikkaamalla tähän.


  3. Seuraa meitä Facebookissa

    16 November, 2011 by Katja

    Visma Avendolta löytyy virallinen Facebook -sivu. Sivun tarkoituksena on jakaa tietoja ja vinkkejä, joiden uskomme kiinnostavat nimenomaan pieniä yrityksiä. Sivu toimii myös keskustelu- ja tiedotuskanavana meidän ja sidosryhmiemme välillä.

    Haluamme jakaa hyödyllistä tietoa myös Sinulle! Seuraa meitä Facebookissa, kommentoi ja osallistu! Sivustomme avautuu, kun klikkaat tähän.